torstai 9. helmikuuta 2012

Pressanvaalien jälkeiset huonot uutiset

Hallitus haluaa kuntien määrän pienemmäksi ja supistaa puolustusvoimia. Yksiköiden lakkauttamiset viittaavat vahvasti siihen, että koko maata ei edes aiota puolustaa jatkossa. Kuntauudistus käytännössä pakottaa ihmiset kerääntymään entistä vahvemmin kasvukeskuksiin palveluiden näivettyessä muualla. Loogista: ei tarvitse puolustaa koko maata kun koko maa ei ole asuttuna. Näin siis teoriassa, eri asia miten käytännön toteutuksessa käy.
Maanpuolustustahtoa murennetaan systemaattisesti vaikeuttamalla aseharrastusta, mikä on yksi aseellisen maanpuolustuksen kulmakivistä. Hallinnon kulujen supistamiseksi ja puolustusvoimien supistamisesta johtuvien ongelmien välttämiseksi esitän nyt ajatuksen joka on hivenen radikaali, mutta ei kuitenkaan uusi. Anders Chydenius esitti jo aikoinaan Lapin muuttamista yövartijavaltioksi. Wikipediasta lainaten:
– – vapaavaltio, yksityinen omistusoikeus ja yksilönvapaus. Asukkaat saisivat harjoittaa mitä ammattia tahansa, vapaakauppa olisi täydellistä, etuoikeuksia, sääntelyä tai veroja ei olisi. Byrokratia puuttuisi, ja ainoa viranomainen olisi tuomari, joka valvoisi, että kenenkään oikeuksia ei poljettaisi.
Puolustusvoimat tällä "vapaavaltio"-alueella korvattaisiin vapaammalla aseenomistusoikeudella. Jo nyt iso osa kertausharjoituksista käytännössä korvautuu reserviläisten omalla ajallaan ja omalla kustannuksella tapahtuvasta ampumaharjoittelusta. SRA- ja IPSC-harrastus on kallista puuhaa, aseet arvokkaita ja luvat tiukassa. Pohjoisessa poliisit ovat harvassa ja asukkaat jo nyt käytännössä oman onnensa nojassa. Annetaan kansalaisille mahdollisuus turvata itse oma koskemattomuutensa, koska valtiovalta ei siihen kykene. Kertarysäyksellä saadaan ratkaistua monta ongelmaa: hallinto kevenee, puolustusvoimien budjetti pienenee, poliisin määrärahatarve ja poliisien määrä laskee, yritystoiminta pohjoisessa saa piristysruiskeen kevyemmän verotuksen ansiosta... Mitä etelämmäs raja vedetään, sitä tuntuvammat on säästöt. Henkilökohtaisesti kannatan rajaa kehäkolmosen tienoille, mutta esim. Pähkinäsaaren rauhan rajakin olisi tyydyttävä vaihtoehto.

tiistai 3. marraskuuta 2009

Näkökulma väkivaltaan

"Väkivalta synnyttää väkivaltaa"

Mitä tuo lause tarkoittaa, ja miten se pitäisi ymmärtää? Voiko sen ymmärtää jotenkin muuten kuin kehotuksena pidättäytyä väkivallasta?
Jeff Cooper on sanonut seuraavaa: One bleeding-heart type asked me in a recent interview if I did not agree that ‘violence begets violence.’ I told him that it is my earnest endeavor to see that it does. I would like very much to ensure—and in some cases I have—that any man who offers violence to his fellow citizen begets a whole lot more in return than he can enjoy.

Vapaasti suomennettuna ja referoituna Cooper toivoo, että kuka tahansa joka käyttää väkivaltaa kanssaihmistään kohtaan, saakoon sitä samaa lajia paljon enemmän kuin mitä kykenee vastaanottamaan.

Tästä päästäänkin oivasti Suomen rikoslakiin. Neljännestä luvusta löytyy hätävarjelupykälä, jossa mainitaan hätävarjelun liioittelu. Miten ihmeessä hätävarjelua voi liioitella? Kenellä ihan oikeasti kylmä harkinta, tilannetaju, arviointikyky jne. pelaa sataprosenttisesti, kun henkeä ja terveyttä uhataan? Laki suojelee tässä hyökkääjää, ja rajoittaa uhrin oikeutta henkilökohtaiseen koskemattomuuteen. Hätävarjelu poistaa teon rangaistavuuden, se ei siis tee takaisinlyömistä oikeaksi toimenpiteeksi. Vastatoimenpiteet pitäisi kyetä mitoittamaan niin, että oikeudeton hyökkäys saadaan pysäytettyä, mutta yhtään enempää et saa tehdä. Sitten on vielä edessä pitkä oikeudenkäyntiprosessi, jossa tutkitaan kumpi löi ensin ja monestiko ja kuinka lujaa ja oliko mahdollista juosta karkuun vai eikö ja mikä oli motiivina mihinkin ja ja ja... *huokaus*
Oikein huonolla tuurilla henkilö X käy kimppuusi kadulla. Puolustaudut tönäisemällä hänet kauemmas. Henkilö X horjahtaa katukiveystä vasten ja murtaa jalkansa. Päädyt maksamaan sakot, saat kenties jopa vankeustuomion pahoinpitelystä. Maksat omat oikeudenkäyntikulusi, maksat vastapuolen oikeudenkäyntikulut, maksat korvauksia kivusta ja särystä... ja kaikki vain sen takia että tuntematon henkilö käy kimppuusi kadulla.

Toivottaisin tervetulleeksi sellaisen muutoksen lakiin ja suomalaiseen oikeuskäytäntöön, että itseään saisi ihan oikeasti puolustaa. Oikein olan takaa. "Oikeudettomaan hyökkäykseen syyllistynyt menettäköön kaikki oikeutensa ruumiilliseen koskemattomuuteen hyökkäyksen, sekä välittömästi hyökkäyksen jälkeen alkaneen vastahyökkäyksen (ts. koston) ajaksi." Tuon lauseen kun näkisi lakikirjassa joskus... Kansanedustajat, tämä ajatus on vapaasti käytettävissä. Tehdään yhdessä Suomesta turvallisempi ja oikeudenmukaisempi paikka asua.

lauantai 31. lokakuuta 2009

"Aseistautunut yhteiskunta on kohtelias yhteiskunta."

"The society of late twentieth century America is perhaps the first in human history where most grown men do not routinely bear arms on their persons and boys are not regularly raised from childhood to learn skill in the use of some kind of weapon, either for community or personal defense - club or spear, broadsword or long bow, rifle or Bowie knife. It also happens to be one of the rudest and crudest societies in history, having jubilantly swept most of the etiquette of speech, table, dress, hospitality, fairness, deference to authority and the relations of male and female and child and elder under the fraying and filthy carpet of politically convenient illusions. With little fear of physical reprisal Americans can be as loud, gross, disrespectful, pushy, and negligent as they please. If more people carried rapiers at their belts, or revolvers on their hips, it is a fair bet you would be able to go to a movie and enjoy the dialogue from the screen without having to endure the small talk, family gossip and assorted bodily noises that many theater audiences these days regularly emit. Today, discourtesy is commonplace precisely because there is no price to pay for it." ~ Samuel Francis, Chronicles

Satuin löytämään ylläolevan lainauksen, ja vahvasti tuntuu että tuossa on vinha perä. Itse teksti viittaa lähinnä amerikkalaiseen yhteiskuntaan mutta perusajatusta voi soveltaa mihin tahansa valtioon. Tarvittaessa väännän suomennoksen tästä, jos jollekulle jäi epäselväksi mistä on kyse.

tiistai 7. heinäkuuta 2009

Pari sanaa demokratiasta

Demokratian lyhyt oppimäärä menee kutakuinkin näin: Kaksi sutta ja yksi lammas äänestävät mitä on päivälliseksi.

Suomalaiskansallinen sovellus tästä menee seuraavasti: Kolme kaverusta keräävät kolehdin (lue: veron) ja kimpparahoilla päättävät yhteistuumin ostaa pullon viinaa jokaiselle. Näin tapahtuu ja kun pullot on hankittu, äänestetään seuraavasta vaiheesta. Äänestyksen tuloksena päätetään porukalla aloittaa juominen yhdesta pullosta ja jatkaa sitten seuraavaan ja siitä kolmanteen. Näin toimitaankin ja kaverukset juovat kimpassa ensimmäisen pullon tyhjäksi. Kuinka ollakaan, yksi kaveruksista saa idean, mitäpä jos jokainen juokin omat viinansa? Asiasta äänestetään ja lopputuloksen arvaamiseen ei tarvita ennustajan lahjoja.

En ole mikään amerikkalaisen yhteiskunnan ihailija, mutta tunnustan suoraan että mielestäni jotkin asiat ovat siellä paremmin kuin meillä Suomessa. Esimerkiksi perustuslaki ja sen soveltaminen käytäntöön. Periaatteessa järjestys on sama molemmissa valtioissa: On perustuslaki, sitten on lait, asetukset, ohjeet jne. Selkeässä, alenevassa järjestyksessä. Ohje ei voi kumota asetusta, asetus ei voi kumota lakia, laki ei voi kumota perustuslakia. Näin siis periaatteessa. Meillä Suomessa tuo perustuslain tuntemus vain on hivenen heikolla pohjalla, eikä siihen ole totuttu vetoamaan yhteiskunnallisessa keskustelussa. Niinpä on olemassa poikkeuksia tuosta edellämainitusta järjestyksestä:
  • AYO eli Aselupien YhtenäistämisOhje, joka kävelee aselain yli monessa kohtaa.
  • Yliopisto-opiskelijan on kuuluttava ylioppilaskuntaan, vastoin perustuslain yhdistymisvapautta, joka on ns. negatiivinen oikeus. Eli ei voida pakottaa kuulumaan yhdistykseen. Tai siis ei pitäisi voida, perustuslain mukaan. Linkki aiheesta.
  • Tuleva aselaki tulee todennäköisesti sisältämään velvoitteen kuulua ampumaseuraan jos tahtoo urheiluammuntaa harrastaa. Katso edellisen kohdan viittaus yhdistymisvapauteen.
Olen joskus kuullut eräiden amerikkalaisten mainitsevan että USA on perustuslaillinen tasavalta, eikä demokratia. En pitäisi pahana jos tuollaista laintulkintaa sovellettaisiin täälläkin. Nythän meitä viedään kuin pässiä narussa.

sunnuntai 5. heinäkuuta 2009

Puoluepolitiikasta...

Vaalirahoituskohun myötä on mediassa nostettu esiin suomalaisen yhteiskunnan korruptoitumattomuus, keskustelun saadessa kyseenalaistavia sävyjä. Ikävä sanoa mutta en ole yhtään yllättynyt. Kyllä se raha suomalaisellekin kelpaa, en tiedä sitten onko rahoille saatu vastinetta. Kas kun ylivoimaisesti eniten politiikkaan näyttäisi vaikuttavan puolueen asema eduskunnassa. Ollaanko hallituksessa vai oppositiossa. Kirkkain silmin vastustetaan sitä mitä edellisellä vaalikaudella kannatettiin. Ainoa mikä pysyy on kontrollin kiristyminen ja kansalaisten kyykyttäminen. Eihän valta ole valtaa jos vallankäytöllä ei rajoita ja rankaise alamaisiaan. Olen jo pidempään haikaillut sellaisen puolueen perään joka pyrkisi purkamaan paisunutta byrokraattista järjestelmää. USAsta sellainen löytyy, nimittäin Boston Tea Party. Heidän puolueohjelmansa on tiivistetty yhteen lauseeseen:
The Boston Tea Party supports reducing the size, scope and power of government at all levels and on all issues, and opposes increasing the size, scope and power of government at any level, for any purpose.


Siinäpä kerrankin puolue jonka ohjelma poikkeaa taatusti kaikista muista.

keskiviikko 29. huhtikuuta 2009

Mitä järkeä tässä on?

Varsijousi on sangen tehokas ase, jolle en näin äkikseltään keksi muuta laillista käyttöä kuin virkistysammunta. En ole koskaan kuullut että Suomessa järjestettäisiin varsijousikilpailuja. Metsästyksessäkään sitä ei voi laillisesti käyttää. Varsijousen voi ostaa kuka tahansa 18 vuotta täyttänyt jolla on riittävästi rahaa. Ostolupaa ei tarvitse kuin korkeintaan puolisolta.

Rannetuella varustettu ritsa sensijaan on niin hirmuinen ase, että sellaista ei saa tuoda maahan. Laillisten käyttötarkoitusten lista on samaa luokkaa kuin varsijousella, mutta näistä kahdesta se, jonka ammus ei läpäise luotiliiviä on maahantuontikiellossa. Mikähän logiikka tässä on?

keskiviikko 22. huhtikuuta 2009

Luottamus hyvä, kontrolli parempi?

Lait, asetukset, direktiivit, säännöt, ohjeet... Näitähän riittää. Osa on hyvin perustavanlaatuisia, yleispäteviä, ns. maalaisjärjellä käsitettävissä olevia, jopa itsestäänselvyyksiä useimmille. Osa taas vaikuttaa totaalisen järjettömiltä joko siksi että kyseinen säännös ei vaikuta mihinkään tai sen noudattaminen on epätodennäköistä vaikkapa valvonnan mahdottomuuden vuoksi. Tällaisia järjettömiä lakeja on viimeaikoina säädetty oikein urakalla, tai ainakin on yritetty. Thorsin ulkomaalaislaki jäi ainakin osittain puolitiehen, onneksi. Lex Karpela sensijaan tuli voimaan, siitä huolimatta että ko. lailla yritettiin tehdä laittomaksi asia joka oli jo laiton, perustelemalla sitä ongelmalla joka ei varsinaisesti ole ongelma. Mihin se vaikutti? No, eräs ministeri sai epävirallisesti nimeään kantavan lain jolla jäi historiaan. Any publicity is good publicity, sanovat... Siitäkin voidaan olla montaa mieltä.
Miksi pitäisi huolestua jos laki on typerä ja sitä ei noudateta eikä valvota? Yksinkertaista. Yleinen lainkuuliaisuus rapautuu. "Miksi noudattaisin tätä lakia kun tuotakaan ei tarvitse noudattaa." Mitä enemmän tällaisia lakeja säädetään, sitä vähemmän luottamusta esivalta herättää. Kuinka luottaa esivaltaan, joka vaikuttaisi vieraantuneen tavallisen ihmisen arjesta niin kauas ettei edes kiikareilla voi tehdä havaintoja duunarin arjesta?
Mihin pyritään jatkuvasti lisääntyvällä kontrolloimisella? Mistä johtuu ettei järjenkäyttöön enää luoteta? Vanha sanonta sanoo että lait on lainkuuliaisia varten, rikollista ne eivät estä. Järjettömät lait aikaansaavat sen, että yhä useampi poikkeaa kaidalta polulta enemmän ja enemmän. Ei enää oteta vastuuta omista tekemisistä ja tekemättä jättämisistä, vaan alitajuisesti jätetään ajattelu esivallan huoleksi, koska esivalta tietää mikä ihmiselle on hyväksi. Eihän ne muuten niitä sääntöjään tekisi niin paljon ja pikkutarkasti. Onneksi kurkun käyryys on kuulemma jo vapautettu säännöstelyn alta.