Turvallisuudesta

Ase. Jo pelkkä sana luo mielikuvia. En tiedä millaisia mielikuvia lukijalla herää, mutta kun itse kuulen sanan ase suomalaisessa mediassa, alkaa verenpaine nousta. Lehtien ja tv-ohjelmien tarkoitus on nostattaa tunteita, jotta kuluttaja tuntisi saavansa jotain menettämänsä aikaa arvokkaampaa. Viime vuosina olen tuntenut lähinnä tuhlanneeni aikaa lehtiä lukiessani ja uutisia katsoessani, niin uskomatonta tuubaa suolletaan joka tuutista.

Tutkimusten mukaan luvallisten aseiden poiskerääminen ei lisää kenenkään turvallisuutta yhtään. Rikokset tehdään pääasiassa muilla välineillä kuin luvallisilla aseilla. Nekin muutamat tapaukset joissa käytetään luvallista asetta tuskin jäisivät tekemättä jos sitä asetta ei olisi saatavilla. Kyllä keinot löytyy jos (pahaa) tahtoa riittää. Turhilla kielloilla vain tehdään kiusaa niille jotka noudattavat lakeja ja sääntöjä, eli vastuullisille aseharrastajille. En ryhdy nyt kaivelemaan lähdeviitteitä, jokainen kiinnostunut kyllä löytää tilastoja Googlella niin paljon kuin tarvitsee. Tämä on kuitenkin blogi, ei tieteellinen tutkielma. Sitäpaitsi, koko aihe on niin loppuunkaluttu tuhansilla eri foorumeilla että tuntuu turhalta jauhaa tästä yhtään enempää.
Paitsi tietysti jos joku on eri mieltä. Antaa tulla kommenttia, kyllä se alas ammutaan. (Pun intended)

Mistä on pienet kyynikot tehty?

Onneksi en ole noin kyyninen.

Näin totesi puolisoni erään keskustelumme päätteeksi. Tämä lausahdus pysäytti. Olenko kyyninen? Olin ajatellut olevani kirkasotsainen idealisti joka uskoo oikeudenmukaisuuteen, rehellisyyteen ja epäitsekkyyteen. Näin on kuitenkin päässyt käymään, kuin varkain. Idealisti on kohdannut maailman. Maailman joka riisui ruusunpunaiset lasit silmiltä jo vuosia sitten. Vähempikin tekee kyyniseksi. Mutta silti jossain pinnan alla elää edelleen se nuori idealisti joka edelleen haluaa uskoa siihen että hädässäolevaa autetaan, apua saadaan ja annetaan, pyyteettä.
Laita vahinko kiertämään totesi ystäväni isä, kun sanoin jääväni hänelle palveluksen velkaa autoni tehtyä tenän eräänä talvi-iltana. Sitä "vahinkoa" olen laittanut kiertämään jo ainakin vuosikymmenen ajan. Monenlaista pallontallaajaa on tullut kohdattua, jokainen heistä jonkinlaisen jäljen jättäneenä. Nämä kohtaamiset pitävät sen pienen idealistin hengissä maailmanmurjoman kuoren alla, ja sitä talvi-illan "vahinkoa" tulen kierrättämään jatkossakin.

Mitä meille kerrotaan

Eduskunnan puhemies Sauli Niinistö meni kuluneen viikonlopun aikana naimisiin. Onnea tuoreelle avioparille. Tapauksen uutisointi herätti taas ajatuksen siitä mitä ja miten media meille kertoo. Tietomme ympäröivästä maailmasta kuitenkin tulee tänä päivänä pääasiassa lehtien, radion, television sekä internetin kautta. Maailmalla tapahtuu kaikenlaista, mutta me saamme tietää vain sen mitä joku muu päättää meille kertoa. Mikä on riittävän kiinnostavaa kerrottavaksi, mitä meidän tulee tietää? Mitä meiltä menee ohi sellaista joka meidän olisi hyvä tietää?
Lehdissä on tilaa vain rajallisesti. Ei edes Hesarin sunnuntainumeroon mahdu kaikki mahdollinen, vaikka toimituskunta sitä näyttää kovasti yrittävän. Hyvä esimerkki asiasta joka miltei lipsahti "tutkaimen ohi" on maahanmuutto- ja eurooppaministeri Astrid Thorsin (rkp) ehdottama uusi ulkomaalaislaki, joka oli jo melko pitkälle valmisteltu ennenkuin Aamulehti uutisoi asiasta ja toi kyseisen lakiehdotuksen julkisuuteen. Vasta hiukan tämän jälkeen muut lehdet (joihin kuului myös muita saman konsernin lehtiä) uutisoivat asiasta. Lakiehdotuksen saama negatiivinen julkisuus näytti vaikuttaneen eduskunnan suhtautumiseen ja törpöimmät kohdat leikattiin pois.
Spekuloitavaksi jää, olisiko Thorsin lakiehdotus mennyt sellaisenaan läpi ilman asian saamaa julkisuutta. Aika pitkälle se ainakin valmisteltiin hiljaisuudessa.

Palstamillimetrien rajallisuudesta tulee mieleen eräs toinen tunnettu poliitikko, Tanja Vienonen/Karpela/Saarela/mikälie tällä hetkellä. Sensijaan että saisimme lehtien palstoilta lukea mitä Arkadianmäellä tänään päätettiin, täyttyy jokseenkin vakavasti otettavien julkaisujenkin sivut turhanaikaisesta tauhkasta kuten kuka kiksi ketä, missä ja milloin. Miksi ihmeessä meille pitää kertoa sivukaupalla siitä mitä jonkin poliitikon vaatekaapista löytyy? Mitä merkitystä on ministerin olohuoneen sisustusratkaisuilla?
Kumpi vaikuttaa enemmän meidän elämäämme: Eduskunnan puhemiehen avioliitto vai lakiehdotukset ja niiden käsittely?
Aina kun näen jonkun poliitikon naaman kyseisen henkilön toimialaan mitenkään liittymättömässä jutussa, tulee väistämättä mieleeni kysymys:
Mitä meille nyt jätetään kertomatta?

EDIT: korjasin tunnisteet

Sopivissa olosuhteissa muodostuu vaahtoa

Aina välillä tunnen tarvetta vaahdota jostain asiasta. Hyvin usein se liittyy yhteiskuntaan, politiikkaan ja mediaan. Puolisoni on saanut (tai joutunut) toimimaan yleisönä turhautuneisuuteni kuohuessa yli. Kiitokset siitä hänelle. Pyrin kuitenkin vaalimaan perhesopua enkä tahdo asettaa parisuhdettamme ylenmääräiselle rasitukselle, joten tämä blogi vastaanottakoon enimmät kuohahdukset. Eihän sitä tiedä vaikka tämä herättäisi vastakaikua jossain. Toiveajattelua kenties. Päätarkoitus tälle blogille on toimia allekirjoittaneen varaventtiilinä kun media tekee jälleen uutta sensaatiota jostain tyhjänpäiväisestä, valtakunnan näkyvimmät poliitikot keräilevät poliittisia irtopisteitä ratsastaen törkeästi inhimillisellä tragedialla tai muuten vain joku jolla on yhteiskunnallista merkitystä saa asiat menemään entistä pahemmin päin rektaalia. Jos joku tästä saa jotain itselleen niin se on pelkkää plussaa.

Tekstit saattavat olla asenteellisia. Ehkä sillä on tarkoitus. Mieti sitä. Yritä edes.
Tekstit saattavat olla provosoivia. Hyvä jos provosoidut, ehkä alat ajatella.

Saatan olla eri mieltä kuin sinä. No voi kyynel. Kommentoi jos oikein nyppii, ja perustele. Eihän sitä tiedä vaikka jompikumpi meistä viisastuisi. Ei kannata kuitenkaan toivoa liikoja. 50% ihmiskunnasta on keskimääräistä typerämpiä.